sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Oh kevät, missä lienet?


Tilaisin yhden kevään, kiitos!


Katselin vanhoja blogitekstejä, ja viime vuonna raijasin jo maaliskuun alkupuolella pihakalusteet ulos, ja ensimmäisiä vihreitä versoja alkoi jo näkyä. Kevät on auttamatta viime vuotta jäljessä, mutta eiköhän se sieltä vielä tule! :)

Kevääseen liittyy niin paljon kaikkea ihanaa, luonto herää henkiin pitkän talven jäljiltä, terassin voi taas ottaa käyttöön, voi istuttaa ihania uusia istutuksia, illat ovat valoisia.. energiaa riittää taas vaikka mihin! :)

Sitten kuulumisiin! Olohuoneeseen muutti jokin aika sitten uusi pinkki rahi, jonka bongasin alennusmyynneistä. Se on erityisesti prinsessan suosioon päässyt. Sitä on kevyt kantaa paikasta paikkaan, ja pinkki on aina pop!








Prinsessa kutsui serkut kylään mehukesteille helmikuun lopulla, ja vieraille tarjottiin itse tehtyjä muffinseja, jotka prinsessa oli itse koristellut. Kuvassa myös vuoden ensimmäiset ostetut tulppaanit, jotka kestivät yllättävän pitkään hyvinä! Muffinsien ja mehun jälkeen lähdettiin alakertaan katsomaan kotiteatterista lasten elokuvaa. Tarjoiluna oli vielä juustopalloja ja poppareita. NAMS!












Sunnuntai-illan iltapala. Sweet Home - teksti on löytänyt tiensä seinälle. Samassa kohdassa oli ennen tarrateksti, mutta se ei kauaa seinässä pysynyt. Nyt tilasin puiset kirjaimet, jotka laitettiin nauloilla kiinni. Nyt pysyy! Haukku vahtii vierellä, josko vahingossa jotain herkkua pääsisi tipahtamaan... ;)




Käyn kirpputoreilla niin paljon kuin vaan kykenen, joskus saa poistua tyhjin käsin ja joskus löytää vaikka ja mitä mielenkiintoista. Viime kerralla kirpputorilta löytyi keittiöön hyllyn päälle kolmella eurolla viinipulloteline. Jotkut myyjät hinnoittelevat tuotteet kirpputoreilla aivan järjettömiksi, mutta joskus tekee oikeita löytöjäkin. Kirpputorit. <3









Makuuhuoneen viimeisteltyä ilmettä en olekaan tainnut vielä esitellä. Tässä siis paikka, josta aamuisin ekana herään ja minne päivä lopetetaan. Takaseinä on roosanvärinen ja muut seinät vaalean beiget, tykkään todella. :)












Oikein mukavaa kevään odotusta. <3



tiistai 12. helmikuuta 2013

Terassisuunnitelmia.

Saahan kesää jo odottaa?


Täällä ainakin kesän odotus on jo kovassa käynnissä, ja suunnitelmia on tehty kovasti. 
Prinsessalle on tilattu muumileikkimökki, ja prinsessa sitte ilmoittikin 
pitävänsä kesällä siellä muumijuhlat. 
Tarjolla muumilimsaa ja muumikeksejä! 

Suurta päänvaivaa jo vuoden päivät aiheuttanut ison takaterassin sisustussuunnitelma alkaa olla kasassa. Ensin tuntui toivottomalta saada koko tilaa järkevästi käytettyä, ja nyt tuntuu,
 että tila loppuu auttamatta kesken... ;)


Tässä maistiaisia:






Katselin viime kesän päätteeksi jo kovasti 6-hengen ruokaryhmiä takaterassille, mutta en vain löytänyt hinta-laatusuhteeltaan sopivaa kokonaisuutta. Ihastuin heti tähän polyrottinkiseen pöytäryhmään. Nerokkaan muotoilun ansiosta ryhmän saa lähes umpinaiseksi rakenteeksi, jolloin pehmusteetkin säilyvät pidempään parempina. Polyrottinki kiehtoo myös helppohoitoisuutensa vuoksi - ja tietysti myös ulkonäkönsä vuoksi. Kaunista ja helppohoitoista, voiko mukavuudenhaluinen nainen enempää toivoa?

Pöydän yläpuolelle haluaisin kynttiläkruunun, Hobbyhallista löytyi alapuolella oleva kaunotar.














Tämä riippukeinu vie mukavasti vähän tilaa, ja tykkään tällaisesta ratkaisusta enemmän kuin kattoon kiinnitettävästä mallista. Tämänkin voi tarvittaessa kiinnittää kattoonkin kyllä.  

Eikö näytäkin muhkealta?





Säilytyslaatikko on myös ehdoton hankinta takaterassille, tänne saa mukavasti piiloon kaiken mikä ei kestä päivänvaloa.... :)





(Pöytä, keinu ja säilytyslaatikko www.puutarhatukku.fi - sivuilta. )





Ja vähän lisää sisustustilpehööriä...















Terassille täytyy hankkia terassimattoa myös, tässä yksi vaihtoehto Starkin nettisivuilta.





Terassi tarvitsee myös isoja kauniita kukkasia, niille täytyy toki sitten talveksi keksiä paikka sisältä.. mutta sehän ei ole meillä ongelma! ;)
















Lyhtyjä, lyhtyjä, lyhtyjä... niitä ei voi olla liikaa. 
Illan hämärtyessä tuovat terassille ihanaa tunnelmaa..



(Kuvat www.hobbyhall.fi ja www.ikea.fi)






 Tällaisissä kesätunnelmissa täällä jo ollaan, 
katsotaan mitkä kaikki näistä suunnitelmista toteutuvatkaan.. :)

Mukavaa illan jatkoa kaikille! 















tiistai 5. helmikuuta 2013

Helmikuinen koti.

On Helmikuu, ja piha lunta tulvillaan. 

Lumityöt pitävät kiireisenä, niin ja myös tuo prinsessa, jonka puhetulva on katkeamaton. 
Niin paljon on maailmassa ihmeteltävää pienellä.

Nappasin tänään vähän kuvia meiltä, kaikkea uutta pientä on kuukausien aikana kertynyt, joten ajattelin vähän päivittää kuvia meiltä kotoa. Voisi sanoa, että aika valmista alkaa sisätiloissa olemaan. 

Kodinhoitohuone sekä työhuone ovat vielä sisustamista vaille, joten täysin valmista ei ole. Keväällä on myös paljon projekteja, kuten ison takaterassin sisutaminen.

Tervetuloa siis meille pienelle kuvakierrokselle! :)

Eteistä:










Makuuhuonetta:

























WC:








Singeri-seinä


Työhuone (vielä kesken):





Käytävää:











Ruokatila:


Keittiö:








Ruokatilasta eteiseen:















Olohuone:











































 Ruokatila:






Siinä päivitetty kierros meiltä. 

Niin se aika vain rientää, 1v ja 2kk täällä jo asusteltu ja sisusteltu. Miten aika meneekään niin nopeasti? Kun muutettiin, meillä oli vain sänky, ruokapöytä, työpöytä ja prinsessan sänky hankittuna. :-) Ilman verhoja, mattoja ja sohvaa elettiin pitkään... mutta on myös hyväksi, että on aikaa miettiä hankintoja.

Uusia ideoita tulee koko ajan, niiden toteuttamista odotellessa. 

Ihanaa tiistaita kaikille! <3