tiistai 13. marraskuuta 2012

Alakerran remontti.

Ajattelin tehdä päivityksen meidän alakerran remontista! :-)

Talomme on kahdessa kerroksessa, ja alakerrassa on yli 80m2 autotalli. Entinen omistaja oli autoharrastaja, ja tarvitsi tilaa paljon. Meille oli alusta asti selvää, että rajaamme tilan 2 auton autotalliksi ja toiseksi tilaksi väliseinällä. Tähän toiseen tilaan meillä on tarkoitus tehdä baari/kotiteatterihuone. Suunnittelimme remonttia lähes vuoden, kun elokuussa sitten pyydettiin remonttimies paikan päälle.

Tehtiin heti alkuun ratkaiseva virhe, kun haluttiin hoitaa kunnolla remontti, ja mentiin ihan rakennuslupaa hakemaan kaupungilta. Rakennusvirastossa meitä pompotettiin asian kanssa ikävästi, saimme kuitenkin tekniseltä johtajalta pahoittelut jälkeenpäin. Kyllä on luvan hakeminen tehty todella vaikeaksi ihmiselle, joka tekee pientä muutosta.

Meidän oli siis tarkoitus hakea rakennuslupaa alakerran väliseinälle, koska kun toinen rajattava tila on autotalli, täytyy ottaa paloturvallisuus huomioon sekä tietysti ilmanvaihtoasiat molemmissa tiloissa.

Saimme luvan lokakuussa, ja sen jälkeen väliseinä on pystytetty ja uuden tilan lattiakaivo on valettu umpeen. Lattia oli viisto ennen, joten se valettiin myös suoraksi. Ilmanvaihtoasiat on viittä vaille kunnossa ja loppukatselmus tilataankin sitten seuraavaksi.

Tältä alakerrassa näytti pari viikkoa sitten, sen jälkeen on lattia valettu uudestaan.



Saatiin laminaatit tilaan todella edullisesti Byggmaxista, mieheni oli aamusta heti ovella odottamassa tarjoushaukkana. Kannatti! Seinät maalataan mustaksi, tilasta tuleekin hyvin pitkälti musta-punainen.
Kattoon kiinnitetään akustolevyt pehmentämään ääniä.

Olemme hankkineet jo täysmittaisen biljardipöydän tilaan, sen valmistaa Suomen Biljardimyynti suomalaisesta puusta.


Meidän biljardipöytään tulee tuollainen punainen verhoilu ja musta runko, ja kun tulevat asentamaan sen ihan paikan päälle, saatiin lisäksi 10 vuoden takuu pöytään! :-)

Vanhasta kodistamme tulee käyttöön musta 4-paikkainen Ekornesin laadukas kotiteatterisohva ja rahi. Olemme myös hankkineet jo 3D-videotykin, ja lasit. Screeni on vielä hankkimatta. Lisäksi teemme yhdelle seinustalle "baaritiskin", kävimme pyytämässä tarjoukset Kalustetukusta ja Ikeasta, todennäköisesti päädymme Kalustetukun tarjoukseen. Heiltä saimme juuri sellaisen kokonaisuuden kuin itse halusimme. Baaripöytä ja pari tuolia täytyy myös hommata sitten vähän tuonnempana.

Mieheni rakastaa videopelejä, ja hän onkin tehnyt itse vanhan kunnon peliluolien Arcaden, joka toimii myös jukeboksina. Ja jäi mainitsematta, että tilaan tulee myös hyvä 7.1 kotiteatteri äänentoisto ja mahdollisuus laulaa karaokea suoraan screeniltä, mahtavaa! :-)

Tämän huoneen viereen tuleekin hänen musiikkihuoneensa / pelihuoneensa, mutta siitä sitten postausta myöhemmin.

Tässä kuvaa laitteista joita isäntä on tähän mennessä hankkinut, ovat tällä hetkellä työhuoneen täytteenä.. mutta toivottavasti saadaan pian vietyä ne alakertaan. ;-)





Ja tässä vielä valvovat rakennusmestarit paikalla autotallin puolella! ;-)



Kyllä on remontoiminen pitkä projekti, mutta toivottavasti ja aivan varmasti jonain päivänä voi sanoa, että kyllä kannatti. 3D-leffaelämyksiä ja illanistujaisia ystävien kanssa odotellessa. <3




maanantai 12. marraskuuta 2012

Kaamosmasennuksen torjuntaa.

Taas löytyi inspiraatio päivittää blogia, ja kodin kuulumisia, pitkästä aikaan! :-)

Sisustusoperaatio kodin sisällä alkaa olemaan suhteellisen valmis, ja kohta tuleekin vuosi täyteen täällä kodissa. Miten vuosi on mennytkin niin nopeasti? Apua! :-)

Tässä hieman kuvia miltä meillä nykyisin näyttää:



Olohuone on sitten viime päivityksen saanut harmaan nukkamaton pehmikkeeksi, ja seinälle on hankittu Ikean Lack-hyllyt tasapainottamaan takaseinää ja tuomaan tilaa koriste-esineille ja valokuville. Vihdoin voi sanoa, että olohuone on valmis!




TUNNUSTAN! Jouluvalot olen, tai siis sisustusvalot, laittanut jo lokakuun puolella, minkäs ihminen itselleen mahtaa. Olen henkeen ja vereen jouluihminen, ja nautin avoimesti joulunodotuksesta täysin rinnoin jo nyt!





Ruokatila on jo saanut paneeliverhotangot, mutta verhot ovat vielä ompelimossa. Meille tulee ruokailutilaan Marimekon Lumimarja-kuosiset paneeliverhot (3kpl). Laitan kuvia kun ovat saapuneet!









Keittiö on vihdoin saanut myös maton, tämän räsymaton on oma mammani tehnyt, ja siksi sillä on myös kovasti tunnearvoa. Voi myös sanoa nyt, että keittiö on valmiiksi sisustettu!






Tässä kuvaa kylpyhuoneesta, erityisesti tykkään muhkeasta matosta, jonka hankimme sinne, se tuo mukavaa pehmeyttä muuten niin kovaan tilaan. Joulutontut sielläkin, tottakai! ;-)


Tällainen asetelma bongattiin Ikeasta mukaamme, onneksi otin nuo ruskeat korret myös mukaan, olisi muuten jäänyt todella pliisuksi pelkkien valkoisten kanssa.



Suihkutilat ovat myös saaneet vähän ilmettä, ja saunassa käymmekin nykyisin joka viikonloppu. <3



Kaipasin kovasti tuonne kulmaan valaisinta, kunnes keksin mennä alakerran varastoon tonkimaan ja löysin edellisestä kodistamme jääneen valaisimen, jonka kiikutin ylös ja se löysikin yllättäen paikkansa juurikin siitä! Ihanaa! :-)


Takasta hieman tärähtänyttä kuvaa, poltamme joka päivä pesällisen, ja kyllä näkyy sähkölaskussa! Suosittelen! :-)



Tässä näkymää keittiöstä olohuoneeseen päin.


Sain mammalta lahjaksi hänen vanhan 1920-luvun Singerinsä, se lunasti paikkansa ehdottomasti ihan ykköspaikalta kodissamme. On edelleen ihan käyttökunnossa, mutta en taida raaskia käyttää. :-)









Hankin Ellokselta kivan korttipidikkeen eteiseen, laitoin sinne viime vuonna tulleita kortteja esille, kunnes sitten toivottavasti tänä vuonnakin saadaan vähän postin mukana uutta täytettä! Mielestäni todella kiva idea tuollainen korttiripustin, itse olen ainakin todellinen korttihullu. :-)





Sitten vähän lisää joulukoristuksia. <3




Olohuoneen tähti



Kalle-karhu loistaa pihaportin luona.





Prinsessa on myös varustautunut jo talven varalle, kummitäti ystävällisesti hankki Reiman Alennusmyynneistä talvihaalarin ja pipon. Nyt saa meidän puolesta lunta tulla! Eikun pulkka alle ja pihalle! :-)



Ollaanko teillä jo varustauduttu jouluun, tai oletko keksinyt jotain muita keinoja kaamosmasennuksen torjuntaan? Tykkäätkö talvesta, vai onko se vain pakollinen paha kesien välissä?

MUKAVAA JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE! <3